Rakennusrestaurointi Ali-Keskikylä

Miksi ja miten päädyin rakennusrestauroinnin pariin ja mitä asioita haluan työssäni toteuttaa?

Olen perehtynyt erityisesti hirsirakennusten ja puurakenteiden korjauskeen, mutta matkan varrella tutuiksi ovat tulleet myös kaikki niihin liittyvät rakenteet ja materiaalit.

meidän arvot

Laatu ja pitkäikäisyys

Minulle yrittäjänä on tärkeää, että työt tehdään laadukkaasti ja niin, että jokaisen “työn alle voi laittaa nimensä”.

Ekologisuus

Nykyään puhutaan paljon ekologisuudesta ja ympäristön kuormittamisesta. Rakentamisella tässä kaikessa suuri merkitys. Korjausrakentamisella säästetään luonnonvaroja ja luonnonmukaisilla materiaaleilla ympäristön kuormitus jää pieneksi. Vanhan rakennuksen kunnostaminen on sekä kulttuuri-, että ympäristöteko.

Vanhan rakennuskulttuurin säilytys

Mielestäni on tärkeää, että vanhoja rakennuksia ja kulttuuriympäristöjä suojellaan ja kunnossapidetään niin, että ne säilyvät tulevillekin sukupolville ja kertovat aikansa historiaa olemassa olollaan. Suomessa on kyllä tilaa sekä uusille, että vanhoille rakennuksille, mutta kerran hävitettyjä rakennuksia tai maisemia ei voi enää saada takaisin.

Yritys ja yrittäjä

hei! Olen matias Ali-Keskikylä, RAkennusartesaani ja yrittäjä. Siirryin suoraan koulun jälkeen yrittäksi ja tätä työtä olen tehnyt nyt 10 vuotta. Kiinnostus vanhoihin taloihin ja rakennusperinteeseen on ollut vahvasti läsnä ammattia harjoittaessa. Vanhoissa rakennuksissa kiehtoo erityisesti niiden yksinkertaiset mutta innovatiiviset ja toimivat ratkaisut. Vanhat rakennukset on tehty kestäviksi ja korjattaviksi.

Olen perehtynyt erityisesti hirsirakennusten ja puurakenteiden korjauskeen, mutta matkan varrella tutuiksi ovat tulleet myös kaikki niihin liittyvät rakenteet ja materiaalit.

Palveluumme kuuluvat sekä kokonaisurakointi alusta loppuun että Yksittäisten vaurioiden korjaukset. Laajoissa peruskorjauksissa tarjoamme palvelut kivijalasta katonharjaan ja hoidamme myös työnjohdon ja työmaan organisoinnin. Jotkin osakokonaisuudet teemme tarvittaessa yhteistyössä luotettavien yhteistyökumppanien kanssa.

Ota yhteyttä

kerro korjauskohteestasi ja miten voisimme auttaa. VAstaan mielelläni myös puhelimitse ja tulen tarvittaessa katsomaan kohdetta paikan päälle

← Back

Your message has been sent